BREWCATS – CRIMSON IRA JULKISTUS, BREWDOG HELSINKI

Paljon on mediassa huudeltu, että tytötkin kuulemma panee. No, niinhän ne panee ja ovat aina panneet – tällä kertaa tuloksena Brewcatsien Crimson IRA, jonka julkistustilaisuus pidettiin BrewDog Helsingissä menneenä lauantaina. Luonnollisesti Every Beer I Take oli paikalla maistamassa tätä uutukaista ja kyselemässä kolmikon fiiliksiä julkaisun tiimoilta. Ensin kuitenkin bissefaktat pöytään.

Hopping Brewstersin kanssa yhteistyössä tehty Crimson IRA 5,6% on täyteläisen mallaspohjan omaava ”brittijenkkifuusio”. Oluessa on vahva humalointi, joka ei mallaspohjansa ansiosta kuitenkaan varasta koko showta. Väri on kauniin punaruskea ja maku taittuu kasuaalimmankin nautiskelijan suuhun. Kokonaisilme oluessa on mukavan kepeä olematta kuitenkaan tylsä.

crimson ira

Sitten hieman girltalkia:

Saimme koko kolmikon Lindan, Lauran ja Anetten koolle ja kyselimme hieman mimmien fiiliksiä ensimmäisen onnistuneen oluenpanon jäljiltä. Tytöillä oli takanaan aiemman illan julkistustilaisuus kotikaupungissaan Tampereella, jossa asiakaskuntaa oli kuulemma ollut mielin määrin ja vastaanotto varsin lämmintä. Viikkojen työstressi ja jännitys oluen valmistumisesta ajallaan kulminoitui näihin kahteen tilaisuuteen, joten nyt oli aika huokaista ja hengähtää hetken. Työnteosta muistuttamassa mimmeillä oli kullakin kädessään rehellisen kokoiset rakot.

Miksi juuri IRA?

Aluksi aatoksissa oli jotain hedelmäistä, mutta se tuntui liian ilmiselvältä vaihtoehdolta. Tytöt päätyivätkin yhdessä tuumin panemaan laadukkaan ”perusbissen”, joka löytäisi oluesta piittaamattomienkin suut. Punainen väri tahdottiin mukaan, koska onhan kyseessä tyttöjen panema olut ja siksi india red ale.

Millainen on oluen vastaanotto ollut?

Mimmit ovat saaneet paljon kannustavaa palautetta, sekä itse oluesta että kolmikon nostattamasta mediahuomiosta pienpanimoalaa kohtaan. Parasta palautetta on ollut, kun sellaiset henkilöt ovat kehuneet tuotetta, jotka eivät yleensä olutta nauti. Tavoite joka suuhun sopivasta oluesta näyttäisi siis olevan saavutettu.

Every Beer I Take tykkäsi mimmien tekemisen meiningistä. Kunnianhimoa ei puutu, sillä tytöt manasivat aloittavansa olutvallankumouksen! Alku ainakin näyttää lupaavalta: tytöillä on almanakka täysi jo vuoden pari eteenpäin ja yhteistyökumppaneita tarjolla jonoksi asti. Mielenkiinnolla odotetaan mitä tuleman pitää.

Pssst. Kyllä ne tytöt todella panee.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *