Turku Craft Beer Festival 2019

Kotikaupungissani Turussa on pidemmän aikaa kuplinut hiljainen olutkulttuuri, joka ei sen kummemmin pröystäile tai haali joukkoonsa olustelijoita kaupungin ulkopuolelta. Silti Turusta löytyy kourallinen ravintoloita, joiden olutvalikoima miellyttää spesiaalimpaakin makunautintoa kaipaavaa ja saattaa houkutella jokusen turistinkin luokseen. Tähän samaan kastiin kuuluu Turussa toista vuotta järjestettävä Turku Craft Beer Festival, joka tuo yhteen mukavan kattauksen pienpanimoita ja hyvää ruokaa Turun VPK -talon historiallisessa miljöössä. Tapahtuman perustajina toimivat Turku Food and Wine Festivalin perustajat Janne Ripatti ja Samuli Pasanen. Pasanen kertoo idean olutfestariin lähteneen omasta intohimosta oluita kohtaan ja puhtaasti siitä, että aikaa ja intoa tapahtuman järjestämiseen löytyi. Tapahtumalla ei haeta olutfestareiden ykkössijaa uusimpien ja erikoisimpien oluiden tarjoajana, vaan tarkoitus on luoda lämminhenkinen tapahtuma, jonne jokaisen helppo tulla viettämään iltaa laadukkaiden juomien ja ruokien parissa. Tarjolla on tastingeja, joihin Pasanen suositteleekin festarikävijän osallistumaan, mikäli kaipaa lisätietämystä tarjolla olevista oluista.

Mitä kaikkea festareilla sitten oli tarjolla?

Suomen rajojen ulkopuolelta paikalle oli saapunut Ruotsissa sijaitseva NordicKiwiBrewers eli NKB. Panimoa festareilla edusti yksi NKB:n oluenpanijoista Levi Scott. Uudesta Seelannista kahdeksan kuukautta sitten Tukholmaan muuttanut Scott löysi tiensä panimon listoille paikallisen olutharrastajien nettisivun kautta. Scott kertoi panimon perustajien olevan kotoisin alun perin Uudesta Seelannista ja tästä kumpuaa panimon slogan ”nordic heart, southern soul.” Panimo käyttää oluissaan ainoastaan uusiseelantilaisia humaloita, jotka luovat oman twistinsä esimerkiksi panimon ipojen makumaailmaan. Maisteluun lähti NKB – London Fog 6,2% NEIPA, joka on saanut nimensä olueen käytettävän hiivan mukaan. Tämä NEIPA oli väriltään samea ja maultaan yllättävän makea. Varmasti moneen makuun taipuva NEIPA. Scott kertoi uskovansa NKB:n oluiden laatuun ja erityisyyteen ja suositteli maistamaan yhtä omaa suosikkiaan NKB:n Trippie Hippie Flower Power Session IPA:a. Suomesta NKB:n bissejä etsivän kannattaa suunnata vaikkapa Turkuun Cosmic Comic Cafe:n tai Mallaskukkoon, Tampereelle Ravinteli Huberiin tai Helsinkiin Beergeriin.

Suomalaista käsityötä festareilla edusti muun muassa Kimito Brewing. Panimo tarjosi kävijöille festareiden virallisen nimikko-oluen; uusiseelantilaisilla humaloilla maustetun, neipamaisen ulkomuodon ja sopivan katkeroisen maun omaavan Turku Craft Beer Festival NZ Pale Alen. Panimon perustaja Jonas Sahlberg kertoi panimon syntyneen yhden erinomaisen kotipanon innostamana ja vaimonkin lähteneen ideaan mukaan noin viiden minuutin keskustelun jälkeen.

Tämä perheyritys sijaitsee Kemiön saarella, jonka mukaan panimo on saanut nimensä. Kimito on näet Kemiön saaren ruotsinkielinen nimi. Kimito Brewingin oluissa maltailla on keskeinen rooli. Oluet ovat laadukkaita ja niistä löytyy vaihtoehtoja perus lagerin ystävälle, kuin harjaantuneemmallekin oluthifistelijälle. Sahlberg kertoo kolmen vuoden toiminnan jälkeen panimon tuotosten olevan käytännössä jatkuvasti loppuunmyyty. Kaikki olut mitä tuotetaan, löytää tiensä kuluttajien kurkusta alas. Suurin osa oluesta myydään Turun kauppoihin ja baareihin, mutta Sahlberg suosittelee ehdottomasti kesäkautena reissua Kemiön saareen ja tutustumiskäynnille Kimito Brewingin panimolle.

Kolmas mielenkiintoinen panimo oli porilaista käsityötä edustava Rocking Bear Brewers. Tämän joukkorahoitteisen panimon oluita suunnittelee ja valmistaa Kasper Toroska, joka kertoi panimon syntyneen vuonna 2015 muutaman ystävän yhteisvoimin. Panimon tuotoksista löytyy muutamat perinteisemmät oluen lajityypit, mutta tässä panimossa kiinnosti Rocking Bear Brewersin erinomaiset ja hauskan kuvituksen omaavat hapanoluet. Maistiin lähti ensimmäisenä Viikinäinen – Vattu Mojito Sour Ale 4.1%, joka on saanut vuoden 2018 Suomen paras olut -kilpailussa hopeasijan. Tämä vadelmalla, limellä ja mintulla maustettu sour ale toimi vallan mainiona virkistyksenä mallasvoittoisten juomien jälkimainingeissa. Toroska kertoi suunitelleensa ensimmäisen hapanoluensa vasta alle vuosi sitten, mutta aikoo jatkossa keskittyä yhä enemmän erilaisten hapanoluiden valmistukseen. Panimon valikoimasta löytyykin tällä hetkellä jo useampi mielenkiintoinen ja ehdottomasti maistamisen arvioinen hapanolut, kuten Toejoki Tropical Gose tai Impola Pina Colada Berliner Weisse. Jos mielii näitä herkkuja päästä maistamaa, on varmin tie kohti Poria. Toroska kuitenkin vihjaisee, että olutta saatetaan löytää jatkossa myös kauppojen hyllyltä ympäri Suomea.

Kokonaisuudessaan Turku Craft Beer Festival on talvisen Turun ensiaskel kohti kesän jokilaivarientoja, puistokaljoja ja lukuisia torimarkkinoita, joissa kaikissa yhdistyy turkulaisten illanviettojen keskeisin olemus; kalja, ruoka ja kaverit. Jos satut ensi vuonna eksymään maaliskuussa synkkään ja sateiseen Turkuun, käy toki tsekkaamassa miltä vaikuttaa turkulainen olutfestari!

Alla vielä muutama fiilistelykuva festarin annista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *