Olut Expo 2015

 

olutexpo

Olut Expo järjestettiin 23.-25.10.2015 Helsingin Kaapelitehtaalla. Vajaasta viidestäkymmenestä näytteilleasettajasta suurin osa keskittyi maltaisten sulojuomien maistattamiseen, mutta joukkoon mahtui myös viiniä, giniä ja viskiä. Every Beer I Taken kirjoittajille vierailu Olut Expossa oli ensimmäinen laatuaan. Teimme muutaman täsmäiskun panimoiden lämminhenkiseen maailmaan, maistelimme oluita ja haastattelimme tekijöitä. Tässä teille illan tuotos!

Fat Lizard Brewing Co. – Tuomas Koskipää

 

Tuomas Koskipään ja Heikki Ylisen yhteistyönä syntynyt Fat Lizard sai ideansa kielimatkalla Kaliforniassa -93, missä miehet tykästyivät paikallisen, tuoreen oluen makuun. Vuonna 1977 syntyneet herrat olivat jo nuoruudessaan Suomessa tutustuneet laajempaan olutvalikoimaan ja tottuneet juomaan hyviä mallasjuomia. Länsirannikon pore tarttui nuoriin miehiin ja kotitestailu alkoi. Ylinen pani olutta isänsä kanssa ja itsekseen, ja kaverukset tekivät yhteistyötä muun muassa Lahden Akateemisen Olutseuran, Kepardin kanssa. Olutmaailman päheys vei mennessään ja 101 California Pale Ale lanseerattiin helmikuussa 2015. Fat Lizardin ensimmäinen olut toimii myös hyvänä timanttina yrityksen pääajatuksesta: tuoretta olutta ja coolia meinikiä.

Continue reading “Fat Lizard Brewing Co. – Tuomas Koskipää”

Panimo Hiisi & Donut Island Brewing – Mika Oksanen

Seuraaville tuopposille suuntasimme Panimo Hiisin pisteelle, jossa jututimme Donut Island Brewering -panimon Mika Oksasta. Helsinkiläinen Donut Island on jyväskyläläisten riveihin hiljalleen hiipinyt kiertolaispanimo, jonka onnistuneet kollaboraatio-oluet johtivat Hiisin osakkuuteen puoli vuotta sitten. Myös keskisuomalaiset hiisiläiset ovat 2,5 vuoden panokokemuksellaan melko tuoreita tulokkaita kaupallisella olutkentällä.

Continue reading “Panimo Hiisi & Donut Island Brewing – Mika Oksanen”

Radbrew – Patrik Niskanen

Radbrew on turkulaisen, entisen opiskelijaporukan ideoinnin tuotoksena syntynyt Kaarinassa toimiva pienpanimo. Kaksi perustajajäsentä Patrik Niskanen ja Matti ”Eikka” Laakso tasapainoilivat HC-harrastamisen ja ammattipanemisen välillä olutintoilun lähtiessä niin sanotusti ”käsistä”. Radbrew erottuu kilpailijoistaan kiintoisan ulkoasunsa ansiosta. Etiketit saavat inspiraationsa muun muassa postapocalyptisesta fiktiosta, skifistä ja fantasiasta. Jäsenet heittelevät hulluja visioita ja graafikon osaksi jää tuskallinen toteuttaminen. Olutmakujen ideoiminen syntyy tiiviin tiimityöskentelyn ja seitsemän vuoden kaveruuden tuloksena:

Continue reading “Radbrew – Patrik Niskanen”

Rekolan Panimo – Jari Leinonen

Seuraavaksi parkkeerasimme Rekolan sympaattisen volkkaripakun kylkeen jututtamaan entistä keittiömestaria Jari Leinosta. Rekolan Panimo on Leinosen ja hänen ystävänsä kuningasidea tuoda keittiömaailman vahva makutietämys mukaan ammattimaiseen oluen tekoon. 17 vuotta keittiössä hääränneen Leinosen harrastusmielinen kotipaneminen syrjäytti lopulta leipäduunit köökissä, ja hienoisen ajatustyön jälkeen syntyi Rekolan panimo vuonna 2011. Nyt panimotuotteina myytävät oluet ovat juuri niitä, joita Leinonen aikoinaan kotonaan kypsytteli. Continue reading “Rekolan Panimo – Jari Leinonen”