Rakkaudesta Humalaan

Vielä vähän enemmän!

Tässä ja otsikossa ei ole siis kyse kannustuksesta vallattomaan juopumustilaan vaan Humaloven mentaliteetista ja Janin löyhästä humalointikädestä Too Hoppy Ain’t Enoughia tehdessä. Maistelimme Humaloven Teron ja Janin seurassa muutamia prototyyppejä, joista jo mainittua on tavattavissa tiskien takana sekä rupattelimme kiertolaispanimon elämästä.

Humaloveen tutustuimme Olut Expossa 2015. (Tästä pääset virkistämään muistiasi.) Kumpainenkin, Humalove ja Every Beer I Take olivat tuoreita tapauksia: pojat olivat toimineet nimensä alla muutaman kuukauden ja me kutakuinkin 20 minuuttia. Alkutaipaleelta lähtien samaistuimme Humaloven letkeään meininkiin. Rakkaaseen harrastukseen panostetaan, vaikkei sillä vielä juuri voittoa tehdä. Humaloven ajatuksena on mennä olut edellä ja kustannukset perässä. Rahanmeno on toissijainen juttu, kunhan omat saadaan takaisin ja uusien oluiden paneminen on mahdollista. Villeimmätkin makuyhdistelmät toteutetaan, vaikkakaan kaikki yhdistelmät eivät pääse seulasta läpi. Tähän asti tuotetuissa oluissa on käytetty esimerkiksi kookosta, limeä, chiliä ja vaniljaa. Puolen vuoden toimimisen aikana näitä makuelämyksiä on pantu yhteensä seitsemän kappaletta, joka on melkoisen vinha vauhti pienelle mustalaispanimolle.

Kiertolaisuuden lisäksi Humalove maahantuo oluita. Yhteistyökumppaneita on löytynyt ulkomailta vehkeiden lainaamisen myötä, kun Humalove on ehdottanut toveripanimon oluiden tuomista Suomeen. Olutmaailmassa satunnainenkin tuttavuus voi olla mahdollinen yhteistyökumppani, kuten puolalaisten kanssa yhteistyössä pantu kahviportteri Canis Lupus osoittaa. Kannattaa seurailla poikien Facebook -seinää tulevien herkkujen varalta; esimerkiksi espanjalaisten olutbloggaajien vuoden 2015 suosikkiolut Vanilla Black Velvet on Humaloven ansiosta myös suomalaisten saatavilla. Tärppinä tulossa on La Quince Breweryn Extra Horny, joka on Untappdissa reitattu olusten kärkikastiin!

Oluiden maistelun lomassa kyselimme Humaloven tulevaisuuden näkymiä. Tiukkaa viisivuotissuunnitelmaa ei haastateltavilta irronnut. Pieni yritys hoitaa lähes kaiken itse ja haaveissa olisi muun muassa kuljetusten ulkoistaminen tai yhdistäminen muiden pienpanimojen kanssa. (Every Beer I Taken Noorakin ilmoittautui innokkaaksi kaljakuskiksi kesän ajaksi!) Humaloven miehistä Janille ja myyntimies Jukalle homma on kokopäiväistä, Teron sinnitellessä kahden yrityksen ja päiväduunien ristitulessa. Tilanne ei kuitenkaan näytä miestä haittaavan. Kaikki duunit hoidetaan mallikkaasti, vaikka aika ei aivan kaikkeen tahdokaan riittää. Perustajajäsenistä Lauri toimii tällä hetkellä taustatukena ja keskittyy perhe-elämään.

Humaloven herrat vasemmalta Jukka Forsberg, Tero Forsberg, Lauri Lehti ja Jani Peltosalo.
Humaloven herrat vasemmalta Jukka Forsberg, Tero Forsberg, Lauri Lahti ja Jani Peltosalo.

Haaveissa on, että myyntierien kasvaessa yhä isompi siivu kulkeutuisi myös ulkomaille. Kaukaisempana unelmana Jani väläytti kotoisan idean omasta pikkupubista, jossa humalove virtaa ja kehnot koe-erät myydään eurolla kavereille. Tero yhtyi ideaan, vaikka nauttiikin kiertolaispanimokonseptista. Every Beer I Take seisoo tämän mahtavan haaveen takana ja tulee mielellään arvioimaan ne kehnotkin koe-erät!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *